Useimmille meistä on tuttu painonhallinnan jojo-ilmiö: paino kyllä tippuu laihduttamalla, mutta se palaa aina takaisin.

Pääosin kyse on siitä, että kun laihduttaminen tehdään siirtymällä hetkeksi arjesta poikkeavaan käyttäytymismalliin (ankara dieetti), on dieetin jälkeen vaikea löytää sellainen käyttäytymismalli, joka sopisi normaaliin arkeen mutta jossa ne tavat ja tottumukset, jotka aikanaan synnyttivät ylipainon, eivät palaa.

Tämän tekee vieläkin vaikeammaksi se, että on olemassa myös meistä riippumattomia ympäristötekijöitä, jotka sotivat painonhallintaa vastaan. Esimerkiksi sarjassa PLOS julkaistiin helmikuussa 2018 tutkimus, joka osaltaan selittää sitä, miksi naisilla ehkä helpommin kuin miehillä, ylipaino palaa laihduttamisen jälkeen.

Tutkimuksessa todettiin, että mitä suurempi määrä henkilöllä oli veressään niin sanottuja PFAS-aineita, sen nopeammin heidän painonsa palasi. Ja ainakin yksi PFAS -aineiden vaikutuskanava perustuu siihen, että ne voivat sotkea ”naishormonin” eli estrogeenin aineenvaihduntaa. PFAS-aineilla on jokin kytkentä matalampaan lepoaineenvaihduntaan, jonka johdosta elimistön energiankulutus on pienempi ja rasvalla siis on suurempi mahdollisuus kertyä.

PFAS-aineet eli perfluoratut alkyyliyhdisteet ovat yksi ryhmä niistä lukuisista keinotekoisista kemikaaleista, joita erilaisista teollisista syistä käytetään kuluttajatuotteissa. Niitä on muun muassa astioiden ja ruokapakkausten vettä, likaa ja rasvaa torjuvissa pinnoitteissa, monissa tekstiileissä sekä puhdistusaineissa. Kansalainen voi saada niitä lähiympäristönsä ilmaan ja ravintoon esimerkiksi paistinpannuista, vettähylkivistä vaatteista ja sisustustekstiileistä, suksivoiteista, kodin elektroniikasta, ym.

Suurin altistuskanava on kuitenkin ravinto. Se johtuu siitä, että nämä yhdisteet saattavat kerääntyä ympäristöstä ravintoketjua ylöspäin esimerkiksi kalaan, joka on suurin PFAS -aineiden lähde useimmille ihmisille. Myös maitotuotteissa niitä on melko ”paljon”.

Absoluuttiset määrät ovat toki pieniä, mutta viranomaisten määrittämät turvallisuusrajat, vaikka niissä onkin iso turvamarginaali, ovat rehellisesti sanottuna melko mielivaltaisia, sillä me emme oikeasti tunne näiden aineiden biokemiaa kehossa kovin hyvin. Onkin hyvin mahdollista, että juuri PFAS -aineet ovat yksi syy länsimaiden ja vaurastuvien kehitysmaiden ylipainoepidemiaan.

PFAS -aineiden riskeistä on oltu tietoisia pitkään, ja niitä onkin vähitellen korvattu eräillä muilla aineilla. Tämän asian ironia on siinä, että noista muista aineista tiedämme vielä vähemmän, koska niitä on toistaiseksi tutkittu vähemmän kuin PFAS-aineita, joiden riskeistä on hälisty pidempään.

Olen pitkään olut sitä mieltä, että yksi kehittyneiden talouksien suurimmista ympäristöuhkista ovat juuri erilaiset teollisuuden käyttämät keinotekoiset kemikaalit, joiden vaikutus eri eliöiden elimistöön ja ekosysteemeihin tunnetaan vain hyvin heikosti – jos ollenkaan.

Itse asiassa meillä on menossa ennen näkemättömän suuri koe, koekaniineina kansalaiset, joiden elimistöön päästetään joka päivä tuhansia erilaisia aineita, jotka eivät sinne kuulu, ja joiden vaikutuksesta harvoin tiedetään juuri mitään ennen kuin levittäminen aloitetaan.

Sen ekologiset ja terveysvaikutukset ovat varmasti paljon suuremmat kuin kukaan tietää tai ehkä edes aavistaa. https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1002502

 

 

Kirjoittaja: Erkki Kauhanen

dream navigator , Helsinki, Finland

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s