Menneiden elämien regression (PLR) käyttäminen terapeuttisena välineenä yleistyi varsinkin Yhdysvalloissa 1900-luvun lopulla, kun useampi jo merkittävän karriäärin muilla alueilla luonut lääkäri julkaisi aiheesta kirjoja ja tunnustautui julkisesti regression käyttäjäksi.  Aiheesta on sittemmin julkaistu tutkimuksia jotka osoittavat PLR:n toimivuuden terapiana riippumatta siitä, uskooko asiakas tai terapeutti PLR-muistot aidoiksi muistoiksi vai ei. Terapian harjoittajilla on myös omia tieteellisiä julkaisusarjojaan.

PLR maailmankuvan koetinkivenä ja spirituaalisen kehittämisen välineenä on tullut mahdolliseksi sitä mukaa kun sen harjoittajien määrä maailmalla on kasvanut, mutta esimerkiksi meillä pohjoismaissa se on edelleen varsin pieni, vaikka itse asiassa huomattava osa väestöstä uskoo jonkinlaiseen jälleensyntymiseen.

Aiheesta on julkaistu paljon myös yleistajuista kirjallisuutta, jonka joukossa Raymond Moodyn (1944-) kirjan Coming Back: A Psychiatrist Explores Past Life Journeys (1991) kuvaus regressiokokemusten tunnuspiirteistä on edelleen hyvä. Moody luettelee regressiokokemusten kaksitoista mielestään tyypillisintä piirrettä:

  1. PLR-kokemukset ovat useimmiten visuaalisia (joskin kaikki muut aistit voivat olla myös mukana);
  2. niillä on oma dynamiikka, johon kokija ei pysty vaikuttamaan (päin vastoin kuin esimerkiksi päiväunelmiin tai mielikuvaharjoituksiin);
  3. kokemuksiin liittyy erikoinen toden tuntu, samanlainen kuin valvekokemuksiin, mutta siis erilainen kuin esimerkiksi uniin, jotka on useimmiten helppo tunnistaa uniksi;
  4. kokija samaistuu yhteen tarinassa esiintyvistä henkilöistä (tarinan “subjektiin”), ja kokee olevansa tämä samalla kun hän kuitenkin “takaraivossaan” koko ajan säilyttää tietoisuuden nykypersoonastaan, joka tarkkailee tapahtumia;
  5. kokija kokee subjektihenkilön tunteet;
  6. tapahtumia voi seurata joko subjektin aistien kautta tai sitten kolmannesta näkökulmasta ulkoapäin;
  7. kokemukset liittyvät usein temaattisesti kokijan nykyiseen elämäntilanteeseen (vrt. kohta 10);
  8. regressiosta seuraa usein nykyiseen elämäntilanteeseen liittyvien ongelmien todennettava helpottuminen (eli siitä on terapauttista hyötyä);
  9. regressio voi usein vaikuttaa myönteisesti myös fyysisiin vaivoihin;
  10. regressiosisällöt nousevat esiin temaattisessa järjestyksessä (vrt. kohta 7), ei historiallisen aikajanan mukaisesti;
  11. kokemusten esiin nousu helpottuu ja niiden aistivoimaisuus vahvistuu useamman regressiokerran myötä (harjoitusvaikutus);
  12. useimmissa kokemuksissa henkilö elää arkista vaatimatonta elämää (ei siis Kleopatrana tai Napoleonina niin kuin usein väitetään).

Listaus on erinomainen, eikä siihen tarvitse tehdä paljon huomautuksia.

Kohta 2: On olemassa joitain tehokkaita terapeuttisia menetelmiä (esim Roger Woolger ja Andy Tomlinson) , joissa jokin PLR -muisto “eletään uudestaan” ja sitä muutetaan draamallisesti. Tässä on kuitenkin kyse tietoisesta psykodraamallisesta interventiosta, jonka kohteena voi olla mikä tahansa muisto tai kuvitelma, oli se sitten nykyisestä tai jotain muusta elämstä.

Kohdat 7 ja 10 havainnollistavat hyvin regressiokokemusten tulkinnan perusongelmaa: sekä skeptikko että reinkarnaation todellisuuteen uskova voivat kumpikin nähdä näiden kohtien tukevan nimenomaan omaa kantaansa. Skeptikon silmillä katsottuna nämä kaksi kohtaa osoittavat, että PLR-kokemukset ovat alitajunnan synnyttämiä ulkoistuksia, joiden avulla ihminen yrittää käsitellä nykyiseen (ainoaan) elämäänsä liittyviä torjuttuja mielensisältöjä. Jälleensyntymiseen uskovan mielestä taas nämä kaksi kohtaa kertovat siitä, että ihmisen alitajunta, Korkein minä, tai kenties henkiopas kontrolloivat regressiokokemuksia ja palastelevat niitä ihmisen kannalta mahdollisimman hyödyllisiin osiin.

Kohtaan 12 liittyen Helen Wambach lähti 1960-luvulla tekemään tutkimusta, jonka hän odotti osoittavan jonkinlaisen “Kleopatra-efektin” (eli ihmiset kuvittelevat regressiossa itselleen mieluisia ja egoa kohottavia menneisyyksiä), mutta yli tuhannen ihmisen tutkimus osoitti päinvastaista: ihmisten regressiossa raportoimat sosiaaliset roolit vastasivat tilastollisesti erittäin hyvin kunkin aikakauden väestön sosiaalista jakaumaa. Wambachin koko aineistossa noin 10% elämistä oli yläluokkaisia, 20-35% keskiluokkaisia ja 55-70% alemmista yhteiskuntaluokista. Yksikään henkilö ei raportoinut olleensa kuuluisa historian henkilö (joskin oletettavasti myös kuninkaat ja rokkitähdet syntyvät uudestaan, jos inkarnaatio on tosiasia).

Ja vaikka Wambachin koehenkilöiden (raportoijien) sukupuolijakauma oli vino ja menneiden elämien hahmot eivät välttämättä olleet samaa sukupuolta kuin raportoija, menneiden elämien hahmojen sukupuolijakauma vastasi  erittäin hyvin historiallista todellisuutta: 50,6 % miehiä ja 49.4 % naisia.  Tämä jakauma oli desimaalilleen miltei sama kahdessa riippumattomassa aineistossa. Tutkimuksessa käsiteltiin lukuisia muitakin tilastollisia muuttujia, joiden tulokset olivat yhtä mielenkiintoiset. (Wambach, Helen: Reliving Past Lives: The Evidence Under Hypnosis and Life Before Life 1984).

Wambachin oma johtopäätös oli “…Fantasy… could not account for the patterns that emerged in the results.”. Myöhemmin hän eräässä haastattelussa totesi johtopäätöksenään: “I don’t believe in reincarnation — I know it!”​ (“Minä en usko jälleensyntymiseen – minä tiedän sen.”)

 

Kirjoittaja: Erkki Kauhanen

I am a "dream navigator" (therapeutic hypnosis practitioner), Helsinki, Finland