Kuukausi: Touko 2018

Koira on paras lääke moneen vaivaan

”Koe vahvisti sen, minkä lukemattomat koiranomistajat ovat tienneet aina: koiran ja isännän tai emännän suhde on enemmän kuin päältä näyttää. Koira ja ihminen ovat symbionttinen lajipari, joka on kehittynyt yhdessä jo pitkän aikaa, ja sen kautta koira on saanut ihmisen mieleen syvemmän suhteen kuin mikään muu elävä, toista ihmistä lukuun ottamatta.”

Hengityksen säätely tekee ihmeitä unettomalle

”Unettomuuden torjumiseen on tarjolla valtava joukko erilaisia itsehoitoja, jotka joko toimivat tai eivät. Monet vaativat niin suuria elämäntavan muutoksia, että harva jaksaa viedä ne läpi. Joskus muutosten toteuttaminen olisi niin stressaavaa, että se jo itsessään pystyy viemään unen.”

Työelämän Stalinit – narsistijohtajien aika?

”Narsistijohtajan lähipiirissä ovi käy tiuhaan. Osan nollista hän kiusaa ulos, samoin ne, joiden hän vaistoaa näkevän hänen roolinsa läpi. Osa alaisista lähtee itse. Kukaan alainen ei ole pätevä narsistijohtajan silmissä, sillä hän epäonnistuu jatkuvasti, mutta ei näe, että se johtuu hänestä itsestään, koska hän on huono ihmisten johtaja. Syy on aina epäpätevien alaisten.”

Itsesuggestio – naura jotta naurattaisi

”Suurta osaa ihmisen toiminnasta ohjaa alitajunta, joka ei ole noin vain käskettävissä. Käske vaikka itseäsi olemaan iloinen nyt heti. Tai pitämään tilastomatematiikasta tai veripaltusta. Tuskin onnistuu. Jos haluat muutosta, on muutettava ohjelmointia. Yksi keino on itsesuggestio. Urheilijat ovat tienneet sen iät ajat. Kukaan sellainen ei voita mitaleita, joka ei osaa psyykata itseään.”

Menneiden elämien regressio terapiana ja maailmankuvan haastajana

”Menneiden elämien regression (PLR) käyttäminen terapeuttisena välineenä yleistyi varsinkin Yhdysvalloissa 1900-luvun lopulla, kun useampi jo merkittävän karriäärin muilla alueilla luonut lääkäri julkaisi aiheesta kirjoja ja tunnustautui julkisesti regression käyttäjäksi. ”

Shamaanin teltasta vastaanottohuoneisiin

”Kaikki kulttuurit ovat tunteneet hypnoosin jossain muodossa jo tuhansia vuosia, mutta aiemmin se kuului lähinnä noituuden ja uskonnon alueeseen. Hypnoosia laajasti ymmärrettynä, eli erilaisin rituaalisin keinoin aikaansaatujen muuttuneiden tajunnantilojen käyttöä, on harjoitettu niin kauan kuin ylipäänsä on ollut kulttuuria.”