Melkoinen sattuma on, että näihin aikoihin kiertää Suomen elokuvateattereissa toinenkin elokuva, joka sivuaa hypnoosin historiaa.

Elokuvan päähenkilö, Maria Theresia von Paradis (1759 – 1824) oli todellinen henkilö, Itävallan keisarinnan Maria Theresan kauppaministerin Joseph Anton von Paradisin tytär. Tytär oli syntynyt näkevänä, mutta sokeutui muutaman vuoden iässä, ja ilmensi vammastaan huolimatta -vaiko osittain sen vuoksi?- huomattavaa lahjakkuutta pianon soitossa.

Aikuisena hänestä tuli muusikko ja säveltäjä, jota aikanaan pidettiin jonkinmoisessa arvossakin, mutta ehkä jotain kertoo kuitenkin se, että vain muutama hänen teoksistaan on säilynyt jälkipolville.

Elokuva kertoo muutaman kuukauden episodin Marian elämästä syksyllä 1776 ja alkuvuodesta 1777, jolloin hän oli saksalaisen lääkärin Franz Anton Mesmerin (1734 – 1815) hoidossa siinä toivossa, että Mesmer saisi helpotettua hänen jatkuvaa silmätulehdustaan. Mesmer itse asiassa onnistui palauttamaan tytön näön, mutta erilaisten intriigien vuoksi tyttö vietiin pois hänen hoidostaan, lupaavasti alkanut näön paraneminen keskeytyi, ja tyttö menetti näkönsä lopullisesti.

Marian kohtalo oli tavallaan traaginen, mutta siitä on jo kirjoitettu paljon elokuvan yhteydessä, joten en puutu siihen. Harva kriitikko on tunnistanut yhtä taitavasti hahmotetun Mesmerin elämän tragedian, jonka ohjaaja on kuvannut terävästi ja selvänäköisesti.

Mesmer oli lääkäri, mutta aikansa monien merkkimiesten tapaan hänen kiinnostuksensa suuntautui laajemminkin luonnontieteisiin, varsinkin astronomiaan, joka oli juuri ottanut suuria edistysaskeleita. Esimerkiksi  Isaac Newtonin (1642 – 1727) vallankumouksellinen teos Principia (Philosophiæ Naturalis Principia Mathematica) oli julkaistu 1686. Siinä Newton nerokkaasti kuvasi maailmankaikkeudessa liikkuvien kappaleiden liikkeitä säätelevän painovoimalain.

Ajatuksen mullistavuutta on vaikea ymmärtää nykyajan näkökulmasta, mutta silloin se puhutti kulttuuri-ihmisiä, ja myös Mesmeriä. Silmille näkymättömän painovoimavuorovaikutuksen keksimisen jälkeen ei ollut tavattoman haettua se, että Mesmer keksi toisen näkymättömän vuorovaikutuksen selittämään joitain omalaatuisia ilmiöitä, joihin hän oli törmännyt praktiikassaan.

Mesmer oli nimittäin huomannut pystyvänsä parantamaan ihmisiä mitä erilaisimmista sairauksista välittämällä heille rautatankojen kautta ”animaalista magnetismia”, joka oli aistein havaitsematon fluidumi. Pian Mesmer ei tarvinnut edes rautatankoja, vaan riitti kun hän teki ilmassa potilaan lähettyvillä sivelyjä, joiden kautta fluidumi siirtyi potilaaseen. Ja monet paranivat.

Mesmer ei ymmärtänyt, niin kuin ei kukaan muukaan, että kyse oli eräänlaisesta hypnoosista. Paljon useammilla sairauksilla kuin ymmärretäänkään, on juurensa ihmisen psykologiassa, ja iso osa Mesmerin potilaista, kuten Maria Theresia von Paradis, ilmeisesti kärsi niin sanotuista hysteerisistä konversio-oireista, jotka voivat parantua jopa taianomaisesti, jos niiden taustalla oleva trauma tai muu vastaava syy saadaan purkautumaan. Myös placebo-efekti (placebo = lumelääke) voi olla tavattoman suuri, jos potilas uskoo lääkärin hoidon tehoon riittävästi.

Kaikissa näissä on kyse ihmisen kehon omista parantamismekanismeista, jotka esimerkiksi hypnoottinen tai uskonnollinen suggestio tai uskottavasti tarjoillun lumelääkkeen luoma optimistinen mieliala sysää käyntiin.

Mesmer joutui osittain Paradis-jutun vuoksi epäsuosioon Itävallassa ja muutti Pariisiin. Sielläkin hän paransi suuren joukon ihmisiä, mutta kateellinen lääkärikunta juonitteli häntä vastaan, ja kuningas Ludig XVI asetti 1784 lääkäreistä ja tiedeakatemian jäsenistä koostuvan tutkintalautakunnan selvittämään mistä animaalisessa magnetismissa oikein oli kyse.

Lautakunta, jossa oli mukana monta aikansa tieteen merkkihenkilöä, muun muassa kemisti Antoine Lavoisier (1743 -1794), päätyi esittämään, että Mesmerin hoidoissa oli kyse vain mielikuvituksesta. Niin toki olikin, kuten kaikessa suggestioterapiassa, mutta se, että sillä tavoin voi oikeasti parantaa ihmisiä, jäi tieteelliseltä totuuskomissiolta huomiotta. Mesmer ajettiin pilkan saattelemana maanpakoon.

Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun tieteellinen totuuskomissio hukkaa lapsen pesuveden mukana. Mesmerin hoidoilla saadut paranemiset olivat hyvin dokumentoitu tosiasia, ja tieteen hengen mukaista olisi tietysti ollut tehdä jatkokysymys: ”Jos kerran animaalinen magnetismi on mielikuvitusta, mikä sitten saa Mesmerin potilaat paranemaan?”

Jos se kysymys olisi tehty, tieteellä olisi ollut mahdollisuus tehdä aimo loikka eteenpäin alueella, jota silloin vasta vähän aikaisemmin oli alettu kutsua psykologiaksi. Myös terapeuttisen hypnoosin kehitys olisi voinut lähteä liikkeelle paljon nopeammin.

Edelleenkin on psyykkisten tekijöiden vaikutus elimellisiin sairauksiin jossain määrin kuuma peruna, ja se tunnetaan huonosti. Kuitenkin on lukuisia hyvin dokumentoituja tapauksia, joissa jopa pitkälle edennyt syöpä on alkanut vetäytyä ja parantunut, kun ihmisen mielessä on tapahtunut jokin olennainen muutos, ja se on alkanut tukea paranemista.

Ihmisen mieli ja keho ovat yksi kokonaisuus, ja niiden välinen vuorovaikutus käy kahteen suuntaan. Jo mielialan vaikutus paranemiseen on uskomattoman suuri. Tässä  on saatavissa suuria voittoja, kunhan siihen vain panostetaan riittävästi tutkimusta.

Kirjoittaja: Erkki Kauhanen

dream navigator , Helsinki, Finland

One Comment

Kommentointi on suljettu.