Marie-Louise von Franz (1915 – 1998) oli yksi psykologi Carl Jungin tärkeimmistä oppilaista, kuuluisa analyytikko. Terapeuttina hän harjoitti jungilaista unianalyysia. Hänen kerrotaan sanoneen analysoineensa uransa aikana ainakin 65 000 unta.

Edelleenkin lukemisen arvoisessa teoksessa Man and his Symbols (suomennettu nimellä Symbolit, piilotajunnan kieli) on Marie-Louise Franzin kirjoitus Jungin kuvaamasta niin sanotusta individuaatioprosessista.

Kirjoituksessaan Franz käsittelee paljon unia, ja toteaa muun muassa: ”Tämä tuo esiin tärkeän kysymyksen, voidaanko ihmisen psyyken piilotajuiseen osaan yleensä lainkaan vaikuttaa. Käytännön kokemus ja huolellinen observointi osoittavat, että ihminen ei voi vaikuttaa omiin uniinsa, vaikka jotkut niin väittävätkin.”

Valitettavasti 65 000 unen nainen on väärässä. Jungilaista terminologiaa käyttäen: tässä puhuu Franzin Animus, joka paukuttaa pöytään kategorisen lausuman kuuluisan tutkijan arvovallalla. Keskustelu loppukoon!

Tosiasiassa uniin on suhteellisen helppo vaikuttaa. Sen voi oppia jokainen, joka viitsii nähdä pienen vaivan. Ilmeisesti Marie-Louise von Franz oli niin varma totuudestaan, että ei edes yrittänyt. Minä kerron, miten minä ensimmäisen kerran huomasin, että uniin voi vaikuttaa.

Kun lähestyin 7-vuotissyntymäpäivääni, kärsin toistuvista painajaisista, joissa  noita-akka ajoi minua takaa. Kuvittelen, että se symbolisoi minun pelkoani, kun vapaa lapsuus lähestyi loppuaan ja koulu alkaisi. Syntymäpäiväni olisi lauantaina, ja menisin kansakoulun ensimmäiselle luokalle maanantaina.

Unessa aina kuulin inhottavaa mutinaa kaukaa. Vähitellen se voimistui ja samalla unen tunnelma muuttui pelottavaksi. En tiennyt, miltä noita näytti, koska aina lähdin karkuun ennen kuin hän saavutti minut. Unessa minua harmitti se, että leikki keskeytyi, kun piti lähteä pakoon.

Kerran taas unessa olin meidän talomme pihalla. Olimme kaivaneet pihalle syviä käytäviä, melkein kuin juoksuhautoja, joissa leikimme hippaa. Sitten kuulin noidan mutinan. Hän oli jossain maan alla (maanalainen tietysti viittasi alitajuntaan) ja lähestyi  hiekan läpi. Pelästyin, mutta tällä kertaa vielä enemmän suutuin, ja päätin kohdata noidan.

Kauhun vallassa ja sydän pamppaillen, mutta vihaisena, odotin että noita ilmestyi ja hänen kasvonsa tulivat näkyviin juoksuhaudan seinästä. Mutta minä komensin mielikuvituksestani esiin ison keltaisen betonimyllyn ja ajoin koko unen siihen. Sekoitin unta myllyllä hetken, ja sitten annoin tulla esiin uuden unen ilman noitaa. Käytin keltaista betonimyllyä monta vuotta unien vaihtamiseen, jos edellinen oli tylsä tai pelottava.

Vasta teini-iässä lopetin myllyn käytön, kun tulin siihen tulokseen, että oikeastaan painajaisetkin ovat mielenkiintoisia ja saattaa olla hyödyllistä nähdä myös niitä.

Mitä tässä tapahtui? Ei muuta kuin että minä tulin kesken unen lucidi-tilaan. Puhutaan niin sanotuista selväunista tai lucidi-unista, jotka eroavat tavallisesta unesta siinä, että unennäkijä saa kesken unen takaisin ainakin osan valvetietoisuuttaan. Luciditilassa unta voi muunnella, jos tila on tarpeeksi kirkas. Kirjallisuudessa on kuvattu satoja tekniikoita, joilla luciditilaan voi päästä. Ehkä kerron niistä myöhemmin jossain toisessa kirjoituksessa.

Jos et löydä luciditilaa spontaanisti niin kuin minulle kävi, näiden tekniikoiden avulla se löytyy kyllä, mutta voi vaatia kuukausien kokeilun ennen kuin löydät tekniikan, joka toimii sinulla.

En malta olla mainitsematta, että myös jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa selväunia. Itse käytin aikanaan usein Malarone -nimistä malarialääkettä työmatkoilla Afrikassa. En koskaan kertonut kenellekään miksi pidin juuri Malaronesta: se aiheuttaa joskus todella upeita selväunia. En kertonut tätä sillä mielellä, että yrittäisitte siitä oikotietä selväuniin. Joillakuilla Malarone aiheuttaa vain painajaisia. Ja toisilla se (vain) torjuu malariaa.

Jos ja kun lopulta opit pääsemään unessa luciditilaan vaikka edes muutaman kerran kuukaudessa, on edessä vielä paljon harjoitusta, jotta saat luciditilan pidennettyä muutamasta sekunnista ensin minuuteiksi ja sitten siitä eteenpäin, ja jotta opit operoimaan uniesi sisällä. Siinä on omat juttunsa.

Opin lapsena myös, että unen voi tilata niin kuin tilaisi filmin kaapelikanavalta. Se tapahtuu siten, että juuri ennen nukahtamista alat kuvitella jotain unta. Kuvittelet sitä mahdollisimman elävästi, vaikka tajuntasi onkin jo sammumaisillaan. Jossain vaiheessa kuvitelmasi muuttuu unitilaksi, jossa aloittamasi tarina jatkuu.

Tässä tietysti ongelmaksi voi muodostua se, jos muistat unesi huonosti. Mitä iloa on unesta, jos sitä ei aamulla muista. Mutta on tekniikoita, joilla unien muistamista voi parantaa.

Itse asiassa on myös mahdollista siirtyä suoraan valvetilasta selväuneen ja takaisin vaikka keskellä päivää, jolloin normaaliin REM-unisykliin liittyvää muistamisen ongelmaa ei unen jälkeen ole. Se vaatii kuitenkin harjoittelua, enkä tiedä onnistuuko se kaikilta. Mutta kun se onnistuu, se on tajunnan räjäyttävä kokemus.

Unia voi tilata myös esittämällä itselleen ennen nukahtamista jonkin kysymyksen, johon toivot alitajunnalta selvyyttä unessa yön aikana. Mietit kysymystä intensiivisesti ja pyydät alitajunnaltasi, että se valaisisi asiaa unessa. Voi mennä monta yötä ennen kuin se onnistuu, mutta jos asia on sinulle tärkeä ja siihen liittyy vahva tunnelataus, ennemmin tai myöhemmin alitajunta vastaa.

Toki uni on sitten aina tulkittava, koska se useimmiten on symbolinen. Tässä yleisistä unikirjoista ei ole mitään hyötyä, koska jokaisen symboliikka on henkilökohtainen. Eikä  tulkintaan ja mahdollisesti esille tulevaan alitajunnan viestiin kannata suhtautua niin kuin jumalansanaan. Mutta jos se tuntuu oikealta ja valaisee ongelmaa mielestäsi syvällisesti, voit ottaa viisauden vastaan, jos haluat.

Muitakin tapoja vaikuttaa uniin on. Mutta oikeastaan kirjoitin tämän siksi, että halusin varoittaa niistä, joilla on valmiiksi varma ja lopullinen totuus unista tai mistä tahansa ihmisen psyyken asioista. Marie-Louise von Franz oli ansioitunut tutkija, eikä hänen asiantuntemustaan ole syytä epäillä. Mutta ainakin tässä hän oli väärässä vaikka – vai ehkä juuri siksi että- hänellä oli asiasta niin varma kanta.

Itse asiassa ei se ole tieteessä lainkaan harvinaista. Parhaidenkin tutkijoiden varmat totuudet täytyy siksi aina ottaa cum grano sal, eli suolan kera. Älä uskoko minuakaan vaan kokeile itse. Jos onnistut pääsemään selväuneen, tiedät, että olin oikeassa. Jos epäonnistut, asia jää osaltasi auki. Sillä kannattaa muistaa vanha filosofinen periaate: negatiivista eksistentiaalitodistusta ei ole. Jos minä en löydä jotain, se ei todista, että sitä ei ole olemassa. Vaikka tuhat vuotta olisi nähty vain mustia naakkoja, ja siksi ”tiedämme varmasti, että kaikki naakat ovat mustia”, voi joskus tulla keltaisen naakan päivä, jolloin sellainen istuu kirkkopuiston lehmuksessa. Ehkä niitä on ollut aina syrjäisessä puutarhassa, jossa tutkijat eivät ole pistäytyneet, ”koska kaikkihan tietävät, että keltaisia naakkoja ei ole”.

Joka ei etsi, löytää harvoin.

Ja se, joka tietää varmasti etukäteen, mitä maailmassa on, ei koskaan löydä mitään uutta.

 

Kirjoittaja: Erkki Kauhanen

dream navigator , Helsinki, Finland